HYVINKÄÄN JUDOSEURA

ALOITTELIJALLE

ALOITTAISINKO JUDON?

 

”Judo on maailman levinnein ja harrastajamääriltään suurin kamppailulaji. Kansainväliseen judoliittoon (IJF) kuuluu 199 jäsenmaata. Judo on olympialajien joukossa viidenneksi suurin laji kansainvälisen liiton jäsenmaiden lukumäärällä mitattuna. Euroopassa lajia harrastaa yli kaksi miljoonaa ihmistä. Suomessa seuroja on 118 ja harrastajia niissä yhteensä n. 12.500.”

”Judo syntyi 1880-luvulla, kun lajin kehittäjä Jigoro Kano muokkasi vanhoista japanilaista taistelutaidoista liikuntamuodon, jossa vastustajaa vahingoittamatta voitiin kilpailla. Judo esiteltiin ensimmäisen kerran Suomessa jo vuonna 1890, jolloin lajin kehittäjä vieraili Helsingissä. Varsinainen judotoiminta alkoi Suomessa 1954. Suomen Judoliitto ry perustettiin vuonna 1958. Olympialajiksi judo valittiin 1964.”

”Sillä ei ole väliä oletko pitkä, lyhyt, lihava tai laiha. Judo sopii kaikille kuntourheilunmuodoksi ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta.” (Lähde: www.judoliitto.fi)

 

JÄSENMAKSU seurassamme on tulevalla kaudella 2011-2012 105 euroa syyskaudelta ja 55 euroa kevätkaudelta. Keväällä aloittavien jäsenmaksu 105e / kevätkausi.

Muksujudon jäsenmaksu on 85 euroa syyskaudelta ja 35 euroa kevätkaudelta. Keväällä aloittavat 85 euroa / kevätkausi.

Lisätietoja TIEDOTTEET –sivulla

 

JÄSENETUUDET:

Tapaturmavakuutus

Judo Free Card –jäsenkortti

Judolehti neljä kertaa vuodessa

Oikeus suorittaa Judoliiton hyväksymiä vyöarvoja

Oikeus osallistua Judoliiton alaiseen kilpailu- ja koulutustoimintaan

Lisätietoja TIEDOTTEET –sivulla

 

JUDOPUVUN HANKINTA on edessä melko pian aloittamisen jälkeen. Judopukuja myyvät urheiluliikkeet ja verkkokaupat. Syyskuun puolivälin tienoilla / tammikuun lopulla teemme yhteistilauksen puvuista BudoSportiin. Seuraa ilmoitustaulun tiedotteita ja nettisivujamme. Edullisimmillaan harjoituspuku maksaa n. 50€, huippukilpapukujen hinnat kohoavat useisiin satoihin euroihin. Harjoituspuku kelpaa mainiosti alkuvaiheen harjoittelijalle. Salilta löytyy ilmoitustaulu, josta voi myös katsoa käytettyjen pukujen myynti-ilmoituksia.

 

MUITA KULUJA koituu ensimmäisen vuoden aikana mahdollisesta vyökoemaksusta n. 40€ (aikuisilla mahdollisesti 2 x 40€)

 

HARJOITTELUSTA: Alussa muutamalla ensimmäisellä kerralla riittää t-paita ja verkkarihousut. Salissa harjoitellaan avojaloin. Salin ja pukuhuoneen välillä käytetään sandaaleja. Jalat pestään pukutiloissa ennen harjoitusta. Kaikki kovat ja terävät esineet (hiussoljet, korut yms.) pitää poistaa. Myös kynnet tulee olla leikattu.

 

DOJO

Hyvinkään judoseura ry:n harjoitukset pidetään Urheilupuiston judosalilla, Urheilukatu 19. Judosali löytyy urheilukentältä pesiskentän puoleisessa päädyssä olevasta huoltorakennuksesta. Ovesta löytyy Hyvinkään judoseura ry:n logo. Ovesta sisään ja oikealle raput alas ja olet perillä.